Sivusto on muistikirja itselleni. Kerään tänne kaiken lähinnä leipomiseen liittyvän, johon haluan voida palata myöhemmin. Mikäli artikkelin yhteydestä löytyy kuva tai omat kommentit-osio, olen testannut ohjeen itse. Kommenttisi ovat erittäin arvokkaita, etenkin, mikäli testaat ohjetta, mitä en ole itse vielä ehtinyt testaamaan!

Mansikkakakku näyttää parhaalta, kun käytettävissä on tuoreita mansikoita

Mansikkakakku

Kuorrutuksena vadelmakuppikakuissa on kaulittava valkosuklaakuorrutus

Kuppikakkuja

Sokerimassalla saa aikaan näyttäviä kakkuja

Kakku

Myös pakastetuilla vadelmilla saa näyttävän kakun

Vadelmakakku

Maitosuklaan makuinen hyydykekakku

Hyydykekakku

1
+1

20 palaa, valmistelu yli 60 minuuttia
200 g margariinia
2½ dl sokeria
3 isoa kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
½ dl tummaa kaakaojauhetta
(1 tl appelsiinin tai sitruunan raastettua kuorta)

1
+1

4-5 annosta, valmistelu yli 60 minuuttia
9 (n. 150 g) lasagnelevyä

0

Valmistus yli 60 minuuttia
500 g porkkanoita
5 dl dl vettä
1½ dl puuroriisiä
3 dl appelsiinitäysmehua
2 dl vispikermaa
½ tl suolaa
1 rkl siirappia
inkivääriä
2 kananmunaa

0

Valmistus 30-60 minuuttia
2 tlk (4 dl) kevytkermaa
½ vaniljatankoa
3 rkl sokeria
1 tl perunajauhoja
4 keltuaista
1 dl vispikermaa

0

4 annosta, valmistus alle 30 minuuttia
n. 7 dl (300 g) farfallepastaa
1 iso (120 g) sipuli
1 rkl öljyä
1 tlk (390 g) valkosipuli-tomaattimurskaa
½-1 dl vettä
1 rkl juoksevaa hunajaa
2 tl oreganoa
mustapippuria
½ prk (à 366 g) salaattijuustokuutioita suolavedessä
¾ dl salaattisiemensekoitusta
½ rs (à 250 g) kirsikkatomaatteja
rucolaa
Lisäksi parmesaania

0

4 annosta, valmistus 30-60 minuuttia
4 (n. 1,4 kg) pientä bataattia
n. 1 rkl rypsiöljyä
1 pkt (200 g) fetajuustoa
1-2 mietoa punaista chiliä
2 kevätsipulinvartta tai ruohosipulia
n. ½ rkl mustia seesaminsiemeniä
n. ½ tl suolaa

 

0

Valmistus 30-60 minuuttia
2-3 (250 g) tomaattia
1 (200 g) punainen paprika
1 dl kuorittuja manteleita
1 viipale paahtoleipää
3 valkosipulinkynttä
1 mieto punainen chili
1½ rkl puna- tai valkoviinietikkaa
1 tl sokeria
¾ tl suolaa
¼ tl mustapippuria
2 rkl ekstra neitsytoliiviöljyä

0

valmistus alle 5 minuuttia
¾ dl öljyä
½ dl sitruunanmehua tai viinietikkaa
2-3 rkl soijakastiketta
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl yrttimausteita (timjamia, oreganoa, rosmariinia)
½ tl mustapippuria
(2-3 valkosipulinkynttä hienonnettuna)

 

0

6 kpl, valmistus 30-60 minuuttia
2 dl turkkilaista jogurttia
½ dl vettä
1 ps (11 g) kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 kananmuna
3 rkl oliiviöljyä
n. 6 dl vehnäjauhoja
Voiteluun oliiviöljyä

0

4 annosta, valmistus alle 30 minuuttia
600 g lohimedaljonkeja
½ dl teriyakikastiketta
½ tl suolaa
(seesaminsiemeniä)

0

4 annosta, Valmistus 30-60 minuuttia
1 rs(200 g) herkkusieniä (tuore)
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
¼ dl balsamiviinietikkaa
1 rkl soijaa
½ tl mustapippuria
½ tl sokeria
¼ tl suolaa
¼dl korianteria tai persiljaa hienonnettuna
puisia varrastikkuja

0

12 kpl
2 (n. 600 g) tasakokoista munakoisoa
1½ dl ekstra neitsytoliiviöljyä
4 valkosipulinkynttä
1 tl pizzamaustetta
½ tl mustapippuria
½ tl suolaa
1 pkt (250 g) halloumijuustoa
2-3 tomaattia
tuoreita basilikanlehtiä

0

6 annosta
2 dl AB-piimää
1 dl Hellmann's majoneesia
2 rkl paahdettua sipulia
¼ dl tilliä hienonnettuna
¼ dl ruohosipulia hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
¼ tl suolaa
¼ tl paprikamaustetta
¼ tl mustapippuria

0

4 annosta

1 pkt(n. 2 kg) ribsejä
2 tl suolaa

0
 

4 annosta, valmistusaika yli 60 min

2 (650 g) munakoisoa
½ dl extra neitsytoliiviöljyä
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria

1
+1

Pohjana 3 munan peruskakkupohja (3 kerrosta, 2 väliä, 20 cm vuoka)

Täyte 1:
vajaa 200 g valkosuklaata
4 dl kermaa

Kakkuja

Ruokaa

Hyydykekakkuja

Makeaa

Leipää

Juomia