Sivusto on muistikirja itselleni. Kerään tänne kaiken lähinnä leipomiseen liittyvän, johon haluan voida palata myöhemmin. Mikäli artikkelin yhteydestä löytyy kuva tai omat kommentit-osio, olen testannut ohjeen itse. Kommenttisi ovat erittäin arvokkaita, etenkin, mikäli testaat ohjetta, mitä en ole itse vielä ehtinyt testaamaan!

Mansikkakakku näyttää parhaalta, kun käytettävissä on tuoreita mansikoita

Mansikkakakku

Kuorrutuksena vadelmakuppikakuissa on kaulittava valkosuklaakuorrutus

Kuppikakkuja

Sokerimassalla saa aikaan näyttäviä kakkuja

Kakku

Myös pakastetuilla vadelmilla saa näyttävän kakun

Vadelmakakku

Maitosuklaan makuinen hyydykekakku

Hyydykekakku

0

Valmistusaika 15-20 min + 5½ tuntia pakastus; vaikeusaste helppo

1½ dl vettä
2 dl sokeria
2 valkuaista
3 dl verigreippi-appelsiinimehua
½ dl limettimehua tai Cointreau-likööriä

Keitä vettä ja sokeria, kunnes jäljellä on noin ⅔ seoksesta. Jäähdytä ja lisää sekaan mehut tai halutessasi mehu ja likööri.

Pane seos pakastimeen noin neljäksi tunniksi. Vaahdota sähkövatkaimella, kunnes seos on ilmavaa ja kevyttä. Pane takaisin pakastimeen noin puoleksi tunniksi ja vaahdota uudelleen.

Anna seoksen olla pakastimessa tunnin ennen tarjoilua. Ota jäätelökauhalla sorbetista palloja viilennettyihin laseihin ja tarjoa heti raikkaana väliruokana.

— Koti ja keittiö 3/2006

Kakkuja

Ruokaa

Hyydykekakkuja

Makeaa

Leipää

Juomia