0

Alkuperäinen ohje täällä.

Pohja
200 g dominoita
75 g sulatettua margariinia
½ Daim-patukka 

Täyte
2 dl kahvia
2 rkl sokeria
4 rkl perunajauhoja
2 dl kevytmaitoa
½ pkt Daim-patukkaa
5 liivatetta
4 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 rkl kahvia
1 rkl vettä

Leikkaa pohjaa varten daim-patukka pieneksi murskaksi. Murskaa keksit ja daim, sekoita sulatettuun rasvaan. Levitä tasaisesti vuoan pohjalle.

Keitä kahvi. Sekoita kattilassa kiisseliä varten sokeri ja perunajauhot. Lisää kahvi (2 dl) ja maito. Lämmitä liedellä koko ajan, kunnes kiisseli pulpahtaa. Anna jäähtyä.

Erota kiisselistä 1¾ dl. Leikkaa puolikas daim-patukka beitsellä murskaksi ja sekoita erotettuun kiisselimäärään.

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Vaahdota kerma. Lisää kermavaahtoon tuorejuusto, sokeri ja loput kiisselistä. Kuumenna kattilassa kahvi ja vesi ja sulata liivatelehdet joukkoon. Kaada täytteeseen.

Kokoa kakku kaatamalla vuokaan pohjan päälle vuorotellen täytettä ja tiputtamalla nokareittain daim-kiisseliä. Säästä päällimmäiseksi täytettä niin, että kiisselinokareet peittyvät ja saat kakulle tasaisen pinnan. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti.

Koristeeksi esimerkiksi tummaa ja valkosuklaarouhetta ja / tai suklaatransferkoristeita.