Sivusto on muistikirja itselleni. Kerään tänne kaiken lähinnä leipomiseen liittyvän, johon haluan voida palata myöhemmin. Mikäli artikkelin yhteydestä löytyy kuva tai omat kommentit-osio, olen testannut ohjeen itse. Kommenttisi ovat erittäin arvokkaita, etenkin, mikäli testaat ohjetta, mitä en ole itse vielä ehtinyt testaamaan!

Mansikkakakku näyttää parhaalta, kun käytettävissä on tuoreita mansikoita

Mansikkakakku

Kuorrutuksena vadelmakuppikakuissa on kaulittava valkosuklaakuorrutus

Kuppikakkuja

Sokerimassalla saa aikaan näyttäviä kakkuja

Kakku

Myös pakastetuilla vadelmilla saa näyttävän kakun

Vadelmakakku

Maitosuklaan makuinen hyydykekakku

Hyydykekakku

0

8 annosta, valmistelu 30-60 min

8 pientä tai 4 isoa hapahkoa omenaa
½ ps (n. 1 dl) mantelisekoitusta
1 tlk (2 dl) kinuskikastiketta
2 tl kanelia

Poista omenoista siemenkota. Leikkaa suuret omenat kahtia niin, että niihin jää reikä keskelle. Rouhi mantelit veitsellä karkeaksi rouheeksi.

Voitele uunivuoka ja levitä omenat vuokaan, puolikkaat leikkauspinta alaspäin. Sekoita kaneli kinuskikastikkeeseen ja lusikoi kastike omenoiden reikiin. Ripottele pinnalle rouhittuja manteleita.

Kypsennä 200 asteessa 20-30 minuuttia omenoida koosta riippuen. Anna hetki jäähtyä ja tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

Ravintosisältö / annos (n. 140 g): energiaa 135 kcal, proteiinia 2 g, hiilihydraattia 20 g, rasvaa 5 g

— Lähde: Pirkka 9/2013

Kakkuja

Ruokaa

Hyydykekakkuja

Makeaa

Leipää

Juomia